Aarteita

Me pidetään perheen kanssa majaa 1952 rakennetussa rintamamiestalossa. Ennen meitä tupa on kokenut ison remontin. Ja nyt on aika vähän ottaa aikaa takaisin ja palauttaa tupa vuodesta 2014 vuoteen 1952. Säilyttäen kuitenkin nykyaikaisia mukavuuksia.

Meidän keittiö kokee kesällä muodonmuutoksen, josta lähempänä tarkemmin. Värimaailma pitäisi miettiä valmiiksi, jotta voi alkaa pikkuhiljaa tekemään hankintoja tulevaa remontti-räjäytystä varten. Unelmien keittiö on meillä siis melkoisen pian. 

Meidän sisustus on melkoinen sekainen seurakunta vanhoja huonekaluja. Tänään meille muutti tämä ihana astiakaappi sydän astioineen. Kaappi vielä hiotaan ja maalataan. Maalin väri on vain vielä hakusessa. Kaappi on ollut aiemmin vihreä, joka olisi myös aika sopiva väri siihen värimaailmaan, mitä olen keittiöön suunnitellut. Tosin mielipide ehtii tässä varmasti muuttua muutaman kerran. Mutta ihanuuden raakile tämä kaappi on.

Voin jo nähdä kuinka upea katseen vangitsija tämä kaappi on keittiön nurkassa. Muumimukit pääsevät aitiopaikalle lasiovien taakse. Tällä hetkellä kaapissa ei ole laseja ovissa, mutta niihin laitetaan vanhaa lasia, joka on itsessään jo yksityiskohta.

Istuin tänään kaapin edessä ja tulin siihen tulokseen, ettei vitriinikaapin sisäpuolelle tehdä mitään. Se saa jäädä näyttämään vanhalta ja kuluneelta. Joku herkku hyllypaperi hyllyihin ja reunaan kenties pitsiä? Olisi aika kaunis kaappi karuineen yksityiskohtineen.

Meillä on yksi uutena ostettu huonekalu (meidän sänky), ja kaikki muu on ostettu kirppareilta, lainattu tai saatu. Tunnen oloni kotoisaksi vanhojen huonekalujen ympäröimänä. Enkä osaa nähdä meillä mitään Ikeasta tai muuten uusia. Aarteita on vähän joka nurkalla.

321. Huolehtia

Huolehtiminen on arkipäivää meidän tuvassa.

"Minä suojelen sinua kaikelta, 

mitä ikinä keksitkään pelätä.

Ei ole sellaista pimeää,

jota minun hentokäteni ei poistaisi."

Lapset.

Elämäni rakkaudet.

Ennen kuin minusta tuli äiti, en juurikaan välittänyt itsestäni. Elin vähän miten sattui ja milloin sattui. Luulin olevani onnellinen ja luulin minulla olevan jo kaikkea. Hippiäisen ensimmäisten potkujen jälkeen elämäni mullistui aivan uudella tavalla aivan uudelle tasolle. Siitä pienestä ensimmäisestä huudosta lähtien olen tiennyt, mitä se on, kun rakkaus sattuu. Kuinka jotain niin pientä ja haurasta haluaa suojella ja turvata. Huolehtia. Rakastaa.

Nyt kaksi vuotta ensimmäisistä potkuista, minulla on kaksi lasta. Enkä voisi olla onnellisempi. Enkä voisi olla tarpeellisempi. Meidän arki on välillä rankkaa ja raskasta, mutta ne tunteet unohtuu, kun Hippiäinen halaa kovasti rutistaen tai kun Nyytikäinen hymyilee hampaatonta hymyään jokellellen jotain tosi tärkeää. Tiedän paikkani nyt tässä elämässä. Enkä halua olla missään muualla kuin nojatuolin nurkassa viltin alla lapset sylissä.

"Kaunis pieni ihminen.

Sä olet ainutlaatuinen.

Mitä vastaan tuleekaan,

toista sua ei milloinkaan."

Lisää huolehtimista voit löytää täältä.

Sininen

Olen kahden lapsen arki-yh. Hippiäinen on innokas ja tehokas taapero (1,5v). Nyytikäinen ihmettelee maailman menoa vielä minun sylistä käsin (2,5kk). Isimies on arkisin reissun päällä töissä ja pikkuemäntien kanssa pidetään kotitupaa pystyssä - järjestyksessä ei niinkään.

Tein tänään Hippiäiselle sormivärejä itse. Idean sain täältä. Yritän touhuta Hippiäisen kanssa aina jotain, kun Nyytikäinen on päiväunilla. Sormivärien käytöstä olen haaveillut jo tovin, mutta kaupan väreissä pelotti ja ahdisti lähinnä se, että mitä jos taapero haluaakin vähän maistaa. Löytyi siis tarpeeseen ohje itsetehtyyn sormiväriin.

Sormiväreihin tarvitaan siis:

4dl vettä

3 rkl sokeria

2 dl maissitärkkelystä

elintarvikevärejä

Mittaa vesi, sokeri ja tärkkelys kattilaan. Kieuhauta koko ajan sekoittaen.

Jaa mäski pienempiin astioihin, ja lisää elintarvikeväriä.

Sormivärit ovat valmiit!

Tuli vain ideaa jälkeen päin, että voisi seuraavan kerran

käyttää elintarvikevärin sijasta mustikka- ja puolukkasurvosta.

Ehkä myös punajuurta? 

Taiteiltiin kuva, vaikka Hippiäinen keskittyi enemmän värien syömiseen. Hienon näköinen hymy oli, kun valkoiset pienet hampaat olivatkin siniset. Sininen elintarvikeväri oli vain melkoinen, Hippiäisen kädet ja nenänpää ovat aivan turkoosin väriset. Väri ei lähtenyt hyvällä eikä pahalla ja loppujen lopuksi Hippiäinen tuskastui siihen, että yritin pestä ihoa puhtaaksi.

Värit oli helppo tehdä ja tehdään ehdottomasti joskus toisenkin kerran!